fbpx

Allergiasiivouksen perusteet ja hyvät käytännöt

Allergiasiivouksen perusteet ja hyvät käytännöt

Kun asunnossa asuu allerginen ihminen, on sinne hyvä tehdä välillä allergiasiivous. Se ei ole sellaista siivousta, jota tehdään koteihin esimerkiksi kerran viikossa. Se on siivous, joka tehdään perusteellisella tavalla ja jonka tarkoitus on saada asunnosta pois allergeenit mahdollisimman hyvin. Silloin allerginen ei saa asunnossa enää lainkaan tai paljon vähentää oireita ennen kuin allergiaan perustuva siivous tehtiin. Tuollainen siivous pitää tehdä oikein ja oikeanlaisilla välineillä, jotta siitä on allergiselle hyötyä. Sen voi tehdä ammattilainen, jonka avulla kaikki toteutetaan oikeiden allergiasiivouksen periaatteiden ja hyvien käytäntöjen mukaan.

Tässä kerrotaan allergiasiivouksen periaatteista. Saat tietää mitä tehtäviä allergiasiivous sisältää ja mitä siinä pitää huomioida. Sitä ei tehdä jokaiseen allergiakotiin täysin samalla tavalla, koska esimerkiksi voi olla allerginen eri asioille. Se ei ole pelkkää siivoamista, vaan siinä huolehditaan myös asunnon hyvästä sisäilmasta. Kun se tehdään oikeiden ja hyvien käytäntöjen mukaan, se on tehty allergioiden kannalta oikein.

Pölyjen pyyhkiminen

Yksi tärkeimmistä allergiasiivouksen tehtävistä on saada asunnosta pölyt pois. Joku voi olla pölylle allerginen tai pölypunkeille. Kun pyyhitään pölyt, lähtee niiden mukana samalla suuri osa allergeeneista. Asunnossa on paljon paikkoja, joista löytyy pölyjä pyyhittäväksi. Sellaisia ovat esimerkiksi:

  •  tasot
  • huonekalut
  • lattialistat
  • patterit

Pölyä löytyy myös patterien takaa, josta voi olla vaikea pyyhkiä pölyjä. Silloin tehdään höyrypuhdistus. Lattialistatkin puhdistuvat hyvin höyrypesurin avulla. Siitä onkin hyvä siirtyä pintojen puhdistamiseen. Kostealla pyyhkimisellä saadaan asunnosta irti kuivaa pyyhkimistä paremmin pölyt, allergeenit ja muut liat.

Pintojen puhdistaminen

Kun asunnon pinnat pyyhkii kostealla liinalla, eivät pölyt pääse leviämään ilmaan. Kuivalla pyyhkimistä kannattaa välttää, varsinkin jos on kyseessä allergisen koti. Sellainen pyyhkiminen voi vain siirtää pölyt eri paikkaan. Tässä vaiheessa kannattaa käyttää pesuaineita, jotka sopivat allergiselle. Allergiasiivouksen pesuaineista kerrotaan lisää myöhemmin. Nyt imurointivaiheeseen, jossa saadaan myös poistettua paljon pölyjä ja allergeeneja.

Imurointi vain oikeanlaisella imurilla

Imurointivaiheessa voi tehdä suuren virheen, jolloin imurointi voi vain pahentaa allergiaoireita. Jos imurissa ei ole HEPA-suodatinta, pääsevät allergeenipartikkelit leijailemaan asunnon ilmaan. Silloin voi allergisella vain pahentua oireet. Alempana kerrotaan millainen HEPA-imuri on. Allergiasiivouksessa imuroidaan mm. lattiat, verhot, matot ja huonekalut. Seuraavaksi siihen, miten sängyn ja petivaatteiden puhtaanapito toteutetaan, kun on kyse allergisen kodista.

Sängyn ja petivaatteiden ja tekstiilien puhtaanapito

Sängyssä vietetään suuri osa vuorokaudesta, joten sekin on otettava allergiasiivouksessa huomioon. Jos on allerginen pölypunkeille, sänky on se paikka, josta saa niistä helpoiten oireita, koska niitä löytyy eniten juuri sängystä ja vuodevaatteista. Vuodevaatteet pestään mahdollisimman kuumalla pesulla. Pesuveden täytyy olla vähintään 60 asteista, jotta pölypunkit kuolisivat.

Samoin kuin vuodevaatteet, niin muutkin kodin tekstiilit on puhdistettava säännöllisesti. Sen voi tehdä allergiasiivouksen aikana, jolloin voidaan pestä esimerkiksi matot, verhot ja koristetyynyt. Muista noudattaa pesuohjeita, koska kaikkea ei voi pestä esimerkiksi 60 asteessa. Seuraavaksi siitä, kuin huolehtia asunnon ilmanvaihdosta.

Asunnon ilmanvaihdosta huolehtiminen

Yksi allergiasiivoukseen liittyvä tehtävä on huolehtia asunnon ilmanvaihdosta. Kun asunnossa on hyvä ilmanvaihto, se vähentää asunnossa olevien allergeenien mahdollista määrää. Asunnon jokaisessa huoneessa on oltava raitis sisäilma. Kun ilmanvaihto on kunnossa, on ilmanvaihtoventtiilit ja ilmansuodattimet puhtaita ja ne toimivat oikein.

Kosteusongelmat voivat myös tuoda asuntoon ongelmia ja aiheuttaa allergisia oireita. Liika kosteus edistää homeen kasvua sekä muiden allergeenien lisääntymistä. Huolehdi siitä, että kodissa kiertää ilma hyvin, jolloin kosteutta ei pääse kerääntymään minnekään. Kotiin voi hankkia laitteita, jotka vähentävät ilmankosteutta. Niistä kerrotaan tässä myöhemmin lisää.

Asunnon ikkunoita ja ovia ei kannata aukaista raikkaan sisäilman saamiseksi, jos allergeenit tulevat ulkoapäin. Jos on allerginen vaikkapa koivun siitepölyllä, kannattaa välttää tuulettamista keväällä ja kesällä koivun kukkimisen aikaan. Tuulettamisen myötä asuntoon pääsisi sisään vain entistä enemmän allergeeneja. Asunnon sisälläkin on asioita, joille voi olla allerginen ja jotka pitää huomioida allergiasiivouksessa. Siksi seuraavassa kohdassa kerrotaan, kuinka lemmikkikodissa toteutetaan allergiasiivous ja huolehditaan kodin puhtaudesta.

Lemmikkikodin puhtaanapito

Jos asunnossa asuu lemmikkejä, pitää asunnon siisteydestä huolehtia siten, että lemmikeistä aiheutuu mahdollisimman vähän allergioita, jos joku niitä asunnossa saa. Jos on muuttamassa asuntoon, jossa on asunut eläimiä, on uuteen kotiin syytä tehdä allergiasiivous. Sellaisen voi tehdä välillä myös silloin, jos asunnossa majailee lemmikki, josta saa oireita.

Lemmikistä voi saada allergisia oireita lemmikin hilseen tai eritteiden takia. Lemmikkien karvoilla on harva allerginen, mutta niiden mukana voi kulkeutua allergeeneja. Siksi lemmikkiasunnosta pitää siivota pois lemmikkien karvoja sen lisäksi, että sieltä siivotaan myös lemmikin eritteen ja hilseet. Lemmikkiä ei kannata päästää makuuhuoneeseen, jos lemmikistä saadaan oireita. Silloin makuuhuone pysyy mahdollisimman puhtaana allergeeneista. Allergiasiivouksessa asunnosta saadaan pois mahdollisimman tarkkaan lemmikeistä lähtöisin olevat allergeenit. Nyt vielä seuraavaksi siitä, mitä siivousvälineitä ja aineita allergiasiivouksessa tulisi käyttää.

Siivousvälineet ja -aineet sekä kodin allergiaystävällinen irtaimisto

Pesuaineiden ja välineiden oikea valinta on tärkeä osa allergiasiivousta. Jos ne valitaan väärin, ei allergiasiivousta voi tehdä täydellisellä tavalla. Pesuaineeksi valitaan allergiselle sopivia aineita. Ne ovat hajusteettomia ja allergiaystävällisiä. Tämä pitää huomioida jokaisen pesuaineen kohdalla eli hankkia myös allergiaystävällinen pyykinpesuaine. Ammattilaiset käyttävät siivouksessa kertakäyttöisiä liinoja, joita voi kulua yhden asunnon allergiasiivouksessa satoja. Kun käytetään niitä, ei liinojen mukana kulkeudu muualle asuntoon allergeeneja ja pölyä.

HEPA-suodattimella varustettu imuri on allergiasiivouksessa käytettävä imuri. Sellainen imuri suodattaa lähes kaikki ilmassa olevat haitalliset hiukkaset. Suodatin voi olla pesua kestävä, mutta sekin pitää vaihtaa välillä uuteen. Lemmikkikodin imurin on hyvä olla sellainen, joka imee hyvin itseensä lemmikin karvat ja irrottaa ne hyvin vaikeistakin paikoista, kuten matoista.

Allergisen kannattaa hankkia patja- ja vuodevaatteet, jotka ovat allergiaystävällisiä. Patja ei kestä hyvänä ikuisesti ja voi aiheuttaa jopa allergioita. Kannattaa hankkia uusi allergiaystävällinen patja, jos kyseessä on vuosia vanha patja. Patjoista löytyy allergiamerkintä, jos ne sopivat hyvin allergiselle.

Asunnon kosteusongelmiin voivat auttaa ilmankuivain- ja kosteudenpoistolaitteet. Samalla kun ne poistavat ilmasta kosteutta, ne parantava huoneilman laatua. Kosteudenpoistolaitteista on erityisen paljon hyötyä niissä kodin tiloissa, joissa syntyy kosteutta. Sellaisia ovat esim. kylpyhuone ja keittiö.

Allergiasiivouksen yksi tärkeä osa on oikeanlaisten pesuaineiden, puhdistusvälineiden ja apulaitteiden valinta. Sellaisia ei ole pakko hankkia kaikkia itse, jos pyytää ammattilaisen tekemään asuntoon perusteellisen allergiasiivouksen. Allergiasiivouksessa on muistettava, että jokaisen kodin allergiasiivouksen tarve on erilainen. Keskustele ammattilaisen kanssa, millaisen allergiasiivouksen sinun kotiisi voisi tehdä.

Uuden kodin allergiasiivous voi olla tärkeää. Se antaa uudelle asukkaalle mahdollisuuden päästä asumaan allergioista vapaaseen asuntoon. Jos on saanut oireita asunnossa, jossa jo asuu, sinnekin voi tilata yrityksen tekemään allergiasiivouksen ammattilaisen tekemänä. Siivoamme asuntoa siten, että sieltä saataisiin pois kaikki allergeenit. Teemme asiakkaidemme kanssa tarkan suunnitelman siitä, millainen allergiasiivous asuntoon on syytä tehdä. Silloin kaikki tapahtuu mahdollisimman tarkalla siivoustavalla.