Olemme erikoistuneet kokonaisvaltaiseen kalma- eli kuolinpaikkojen siivoukseen. Teemme myös kuolinpesien tyhjennyksiä ja siivouksia.
Kalmasiivous tarkoittaa asunnon tai muun kiinteistön akuuttia kuolinpaikan puhdistusta ja tarvittaessa rakenteiden vahinkosaneerausta. Yleistä on, että kuolema aiheuttaa vahinkoa asunnolle aina, kun ihminen on ollut asunnossa menehtyneenä useita vuorokausia. Kalmasiivouksen ja vahinkosaneerauksen tarkoituksena on jälkitorjua asunnolle tai kiinteistölle aiheutuneet vahingot.
Meillä on tehtävään koulutettu vahinko- ja puhdistuspalvelutiimi, jonka asiantuntijoilla on yli 10 vuoden kokemus alalta. Teemme kalmasiivouksia koko Etelä-Suomen alueella, pääosin kahden tunnin vasteajalla.
Akuutin alkupuhdistuksen jälkeen laadimme jokaisesta kalmasiivouskohteesta vahinkoraportin, josta ilmenee vahingon laajuus, jatkotoimenpidetarpeet sekä kustannusarvio.
Kuoleman jälkeinen siivous on aina siihen erikoistuneiden ammattilaisten tehtävää työtä. Ensimmäisenä tehtävänä on poistaa kalmanhaju asunnosta sekä lähitiloista, esimerkiksi kerrostalon rappukäytävästä. Tämän jälkeen asunto siivotaan, ja tarvittaessa remontoidaan sellaiseen kuntoon, että omaisten tai mahdollisen seuraavan asukkaan on turvallista ja inhimillistä mennä asuntoon.
Kalmasiivouspäivystys palvelee vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri, ja olemme kohteessa paikalla kahden tunnin kuluessa tilauksesta. Voit tilata meiltä kalmasiivouksen myös silloin, jos itse asut eri paikkakunnalla. Hoidamme asuntoon pääsyn ja siivoustyön ilman, että sinun tarvitsee tulla paikalle. Ilmoitamme tilaajalle heti kun siivous- ja kunnostustyö on tehty.