fbpx

Kuinka saada veritahrat pois? Katso ohjeet kuinka poisto tehdään

kalmavahinko

Veri ei ole helpoimmasta päästä poistettava tahra tai jälki. Veri on voinut sotkea kodin kohteita monesta eri syystä. Kyseessä voi olla esimerkiksi kamppailun jäljet, jotka pitää saada poistettua ja puhdistettua. Verta voi löytyä kodista, vaikka mistään vakavasta ei olisi kyse. Se sotkee paikkoja helposti, eikä sitä tarvita siihen välttämättä kuin pieni määrä. Pienikin tippa verta, sotkee paikkoja. Verijälkien poistamisessa pitää huomioida mistä se poistetaan ja onko kyse uudesta vain vanhasta verijäljestä.

Veren poistaminen ei onnistu aina helposti, jolloin kannattaa pyytää ammattilaisen apua. Heillä on siihen oikeanlaiset välineet, aineet ja tekniikat. Tässä alla kerrotaan miten verijälkiä poistetaan vaatteista ja muista tekstiileistä, matoista, tekstiilipäällysteisistä huonekaluista sekä kovista pinnoista. Samalla saat tietää mitä eri välineitä voidaan käyttää apuna ja millä aineilla jäljet lähtevät, joista aloitetaan ensin. Lopuksi kerrotaan vielä millaisia paikkoja on vaikea puhdistaa, jolloin verijäljetkin pitää puhdistaa niistä käyttäen erikoisempia välineitä ja tekniikoita. Varsinkin silloin on syytä pyytää ammattisiivoja apuun.

Eri välineet veristen tahrojen poistoon

Pyykinpesukoneesta saa apua verijälkien poistoon, jos verinen asia kestää konepesun. Tekstiileitä, joita ei voi pistää koneeseen tai ne eivät mahdu sinne, mutta kestävät kosteutta, voidaan koittaa puhdistaa tekstiilipesurilla. Höyrypesuri on kätevä väline, jos verta on paikassa, josta sitä on vaikea päästä poistamaan ja puhdistamaan. Väline, joka on paras verijäljen poistoon, riippuu pesukohteesta. Näiden eri pesukohteiden verijälkien poistamisesta ja puhdistamisesta kerrotaan alempana. Ensin kuitenkin kerrotaan millä aineilla veritahrat lähtevät pois.

Näillä aineilla veritahroja kannattaa puhdistaa

Jos kyseessä on tuore verijälki, sen poistamisessa käytetään pelkkää kylmää vettä. Kuuma tai lämmin vesi saa veren hyytymään, jolloin se tarttuu helpommin kiinni kankaaseen. Kuivunut veritahra lähtee parhaiten haalealla vedellä. Veri lähtee irti vaatteista ja kankaista hyvin, kun käyttää niiden pesuun tahranpoistoainetta tai valkaisuainetta sisältäviä pyykinpesuaineita.

Verijälkien pesussa ovat apuna myös erikoisemmat aineet, kuten:

  • astianpesuaine
  • ruokasooda
  • suola

Astianpesuaineessa on yleensä sellaisia entsyymejä, jotka hajottavat veressä olevia proteiineja. Siksi ne ovat erinomaisia verijälkien poistajia. Ruokasoodaa käytetään monenlaisten tahrojen ja jälkien poistossa ja se käy myös veritahrojen poistoon ja puhdistamiseen. Siitä voi tehdä etikan kanssa tahnan, jota pistetään esimerkiksi vaatteessa olevan tahran päälle ja annetaan vaikuttaa siinä hetken ajan ennen vaatteen pesua. Myös suola sekoitettuna kylmään tai haaleaan veteen toimii tahran, kuten veritahran poistossa. Sen annetaan myös vaikuttaa tahran päällä ennen vaatteen tai tekstiilin pesua jopa yön yli, mutta vähintään kahden tunnin ajan.

Vaatteet ja muut tekstiilit

Jos vaate tai muu tekstiili kestää pyykinpesukonepesun, verijäljen pesu tuntuu helpolta tehtävältä. Kuivunut veri ei kuitenkaan lähde välttämättä irti, jos tahraa ei esikäsittele ensin. Tahran päälle voi laittaa ennen konepesua esimerkiksi edellisessä kohdassa esiteltyjä ruokasoodasta tai suolasta tehtyjä tahranpoistoseoksia. Kaupoista löytyy myös valmiita tahranpoistoaineita. Liottaminen ennen pesukonepesua on tärkeä osa veritarhan poistoa.

Pesukoneessa pestävät veriset vaatteet

Kun laitat verisiä vaatteita ja tekstiileitä pesukoneeseen, tarkista aina millä pesuohjelmalla niitä voidaan pestä. Pese ne oikeanlaisella ohjelmalla, mutta vasta sen jälkeen, kun veritahroja on liotettu tai niiden päällä on annettu olla jotain tahranpoistoainetta. Veriset jäljet eivät lähde irti, jos ne ovat vanhoja jälkiä eikä niitä ole esikäsitelty ennen pesukoneeseen laittoa. Joskus jälki on niin pinttynyt, että sitä ei saa siitä pois ilman ammattilaisen apua.

Muista vielä nämä viisi vaihetta, kun peset veritahroja vaatteista tai kankaista :

  1. Hiero tahranpesuainetta tai seosta suoraan verijälkiin.
  2. Huuhtele aine pois käyttäen kylmää tai haaleaa vettä.
  3. Tarkista, että verijälki on lähtenyt irti. Jos ei, niin laita ainetta tahran päälle uudelleen.
  4. Jos tahra on tiukassa, liota kangasta kylmässä vedessä tarpeeksi pitkään.
  5. Kun tahra on irti, pese vaate tai kangas pesukoneessa.

Jos vaatteessa tai kankaassa on edelleen verta, kun ne laitetaan pesukoneeseen, eivät ne lähde niistä välttämättä irti. Siksi esikäsittely on erittäin tärkeää ennen pesukonepesua.

Ei pesukoneen kestävät veriset tekstiilit

Kaikkia vaatteita ja tekstiilejä ei saa pestä pyykinpesukoneessa. Ne eivät joko kestä sellaista pesua tai yksinkertaisesti vain mahdu pesukoneeseen tai ovat pesukoneelle liian painavia. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että pesuloissa on koneita, joissa voi pestä suurempia ja painavampia tekstiilejä. Vaikeat pestävät kannattaa antaa ammattilaisen pestäväksi, jotta ne tulevat puhtaaksi ja eivät vaurioidu pesussa.

raivaus-tyhjennys-1

Matot ja tekstiilipäällysteiset huonekalut

Kuivuneen veritahran poisto matosta voi olla vaikeaa, jos tahra on ollut siinä pitkään. Se lähtee siitä yleensä pois, kun sen tekee oikealla tavalla. Aloita ensin rapsuttelemalla veritahraa pois matosta. Käytä siihen jotain terävää esimerkiksi veitsiä tai lusikkaa. Painaa tarhaa jollakin rievulla, joka imee tarhaa pois. Kastele riepua kylmään saippuaveteen tai aineeseen, joka poistaa veritahroja. Jos tahra ei lähde näillä pois, pese matto tai vie se mattopesulaan.

Veristen jälkien poisto on vaikeaa myös, jos kyse on patjasta ja se on ollut siinä pitkään. Jos patjan päällä on ollut suojus, on pesu helpompaa. Silloin suojuksen voi ottaa patjan päältä pois ja pestä ehkäpä pesukoneessa sen jälkeen, kun tahraa on esikäsitelty. Esikäsittelyssä patjassa olevaa tarhaa hierotaan kylmällä vedellä ja käsitellään tarhanpoistoaneilla tai seoksilla, kuten vaatteita ja kankaita, joista kerrottiin jo ylempänä.

Patjassa olevan verijäljen saa irti myös vetyperoksidilla. Laita tarhan päälle sitä laimennettuna veteen. Vaahdota sitä tahran päällä ja pyyhi se sen jälkeen pois. Pyyhi vielä tarhaa lisää, jos se ei lähtenyt vielä irti. Tämä voi valkaista patjaa, mutta jos veritahran paikka on huomaamattomassa kohdassa, siitä on tuskin haittaa.

Kuivuneen veritahran poisto sohvasta ei ole välttämättä niin helppoa kuin muista kohteista, kuten vaatteista ja patjoista. Sohvaan ei haluta valkaisuaineesta jääneitä vaaleita kohtia, joten sitä ei haluta pestä valkaisuaineilla. Tässäkin toimii hyvin verijäljen esikäsittely. Jos tahra on sohvatyynyissä ja niistä saa päälliset pois ja ne voi pestä koneessa, tahran saa niistä pois samalla tavalla kuin konepestävistä vaatteista ja kankaista. Sohvanpesuun käy myös tekstiilipesuri sen jälkeen, kun tahraa on esikäsitelty.

Kovat pinnat

Aloita verijälkien poisto kovista pinnoista ensin pyyhkimällä niitä paperilla tai kostealla liinalla. Älä hankaa, jotta veri ei leviä. Tämän jälkeen verijälkeä pestään miedolla pesuaineilla ja haalealla vedellä. Sen jälkeen pinta huuhdellaan ja kuivataan hyvin. Verijälkien poisto ja puhdistaminen on yleensä helppoa, jos kyseessä on kova pinta, joka ei ime kosteutta ja likaa.

Vaikeasti puhdistettavat paikat

Jos ei tiedä mistä verijälki on lähtöisin, ei vereen pidä mennä koskemaan paljain käsin. Käytä silloin verijälkien poistamisessa ja puhdistamisessa suojahanskoja ja -välineitä. Verta saattaa olla myös paikoissa, joita on vaikea puhdistaa. Silloin saa suurta apua ammattisiivoajasta. Tilaa heidät apuun ja he tekevät sen puolesta oikeilla välineillä, aineilla ja tekniikoilla.

Verta saattaa olla esimerkiksi patterien takana ja muissa vaikeissa paikoissa, varsinkin jos kyse on ollut kamppailusta, jossa on roiskunut verta. Ne saadaan pois ammattilaisten käyttämillä välineillä. Verijälkien kohdalla on joskus syytä pyytää ammattisiivoaja apuun.

Kyseessä voi olla rikospaikan siivous tai kalmasiivous, jolloin verijälkien siivoaminen saattaa olla henkisestikin raskasta. Silloin verijälkien siivoaminen kannattaa antaa kalmasiivoajan tai ammattisiivoajan tehtäväksi. Optimasiivous tekee sen hienotunteisesti ja erikoisvälineillä, jolloin veret ja muut jäljet saadaan pois eikä jäljelle jää hajujakaan.